Kisatervehdykset

Tervetuloa Saarijärvelle!

Saarijärven lumiset ladut kutsuvat jälleen maakunnan hiihdon ystäviä rehtiin kilpailuun.  Kusiaismäen alueen haastavilla laduilla joutuu koetukselle sekä fyysinen kunto että henkinen kantti. Toivon että viihdytte meillä, vaikka sattuisi oikukaskin talvisää.

Liikunnan merkitys kansalaisten hyvinvointiin on nykyään laajasti tunnustettu. Myös Saarijärvellä haluamme edistää asukkaiden ja vieraidemme terveyttä ja tuoda iloa elämään liikunnan kautta. Kaupungin ja Saarijärven Pullistuksen yhteistyöllä avaamme tekolumiladun ensimmäisten joukossa Keski-Suomessa.  Kisakeskuksen alueelle olemme rakentamassa myös tekonurmikenttää, joka mahdollistaa jalkapallokauden jatkumisen sekä syksyisin että keväisin. Alueella on lisäksi mm. Liikelataamon keilahalli, frisbeegolf- rata, laskettelurinteet, mäkihyppytorni sekä juuri uudelleen kartoitetut suunnistusmaastot. Näillä toimin Kusiaismäen alue tulee jatkossa olemaan entistä vahvemmin ympärivuotinen urheilukeskus, johon kaikki ovat tervetulleita eri puolilta maakuntaa.

Lisäksi keskustaan on juuri valmistunut uusi jäähalli, jonka on rakentanut Saarijärven Urheilukeskus Oy yhteistyössä kaupungin kanssa.

Saarijärven kaupunki haluaa visionsa mukaan olla rohkea ja vetovoimainen. Sitä osoittaa kaupunginvaltuuston tekemä päätös rakentaa uusi koulu- ja kulttuurikeskus. Myös sinne on tulossa ajanmukaiset liikuntatilat.  Olemme myös ennakkoluulottomasti investoineet Lanneveden ja Pylkönmäen kyläkouluihin sekä päiväkoteihin. Seuraavaksi vuorossa on museon ja terveysaseman uudistaminen. Suuntautuminen tulevaisuuteen on rohkaissut myös yksityisiä toimijoita rakentamaan ja korjaamaan asuntoja, palvelutaloja ja toimitiloja.

Toivon, että suksi luistaa hyvin näissä kisoissa. Kiitos runsaslukuiselle talkooväelle ja tukijoille näiden kisojen järjestämisestä!

Timo Rusanen
kaupunginjohtaja

MAAKUNTAVIESTI PYSYVÄSTI UUTEEN AIKAAN

 

Keski-Suomen 72. maakuntaviesti hiihdetään Saarijärven Paavon maisemissa. Viestin ajankohta helmikuun puolivälissä on osoittautumassa oikeaksi perinteisen loppiaisen sijasta. Tästä saatiin hyvät kokemukset viime vuonna Kyyjärvellä. Lumipula ei ainakaan vaivaa ja mahdollisen pakkasen kanssa me suomalaiset tulemme aina toimeen. Ja ajankohdasta johtuen meidän omat hiihtäjämmekin ovat jo hyvin päässeet harjoittelun ja kilpailujen makuun.

 

Suomen aikuisväestöstä 3/4 pitää Suomen kansainvälistä urheilumenestystä tärkeänä ja hiihto-odotukset ovat tänäkin vuonna suuret ikään ja sukupuoleen katsomatta. Maakuntaviestiä seuraamalla voi hyvin virittäytyä seuraavalla viikolla alkaviin hiihdon maailmanmestaruuskilpailuihin Itävallan Seefeldissä.

 

Hiihto on tehokkaimpia tapoja pitää yllä fyysistä kuntoa ja sitä kautta omaa hyvinvointia. Hyvät olosuhteet ja tapahtumat kannustavat merkittävällä tavalla meitä keskisuomalaisia aikuisia, nuoria ja lapsia liikkumaan. Kunnat ovat avainasemassa liikuntapaikkojen luomisessa ja ylläpidossa. Hyvät liikuntapaikat ovat alueen vetovoimatekijä, jota ei saa unohtaa kunnan elinvoimaa kehitettäessä. Maakuntaviestin hiihtopaikka, Kusiaismäen hiihtokeskus, on tästä hyvä esimerkki tarjoten samalla myös kilpailijoille vaativat maastot.

 

Maakuntaviesti ja sen järjestelyt ovat hieno osoitus saarijärveläisestä vapaaehtoisesta seuratoiminnasta, urheiluyhteisöstä ja kunnan aktiivisuudesta elinvoimansa kehittämiseksi.  Kiitokset saarijärveläisille vapaaehtoisille, Saarijärven Pullistukselle ja Saarijärven kaupungille.

 

Toivotan kaikille maakuntaviestin hiihtäjille, huoltajille, katsojille ja järjestäjille hyvää ja antoisaa Maakuntaviestipäivää 2019.

 

Tapani Mattila

Maakuntajohtaja

Kilpailun suojelijan tervehdys

 

Talvimyrsky toi lunta heti vuoden aluksi. Sähköjen katkeamisesta huolimatta mielessäni ensimmäinen ajatus oli: nyt saadaan kunnon hanget ja pääsee suksille! Lumen riittävyys on ollut viime vuosina meille harrastajahiihtäjille kasvava ongelma, sama koskee myös kilpaurheilua. Toivon, että saamme pitää talvemme ja mahdollisuuden hiihtourheiluun ja kisoihin myös näillä korkeuksilla.

 

On vaikea keksiä toista yhtä suomalaista urheilulajia kuin hiihto. Siinä ihminen kilpailee toisen ihmisen lisäksi mahtavia luonnonvoimia vastaan, suomalaisessa talvisessa luonnossa. Vuosien työ ja harjoittelu palkitaan. Kisat eivät kuitenkaan synny ilman talkootyötä, siitä paikalliselle seuralle ja muillekin talkoolaisille hatunnosto! 

 

Keski-Suomi on aina ollut nimenomaan talviurheilumaakunta, siitä meidät tunnetaan. Nyt maakuntaviesti hiihdetään Saarijärven perinteikkäissä hiihtomaastoissa. Maakuntaviesti on legendaarinen kilpailu, joka ylläpitää nykypäivänäkin aina tarpeellista maakuntahenkeä. Toivon mitä mainiointa kilpailua ja urheiluhenkeä maakuntaviestille 2019!

 

 

Kansanedustaja Petri Honkonen

Kisojen suojelija