Harjoitusryhmät kesä 2020


Toimintaohjeet Pullistuksen yu-ryhmäharjoitteluun kesällä 2020

 

Harjoitustoiminnassa toteutetaan seuraavia ohjeita

o Osallistutaan vain täysin terveenä ja oireettomana harjoituksiin.

o Kotona pestään kädet ennen ja jälkeen harjoittelua. Huolehditaan ennen harjoituksia myös muusta puhtaudesta.

o Käsihuuhdetta käytetään kentälle tullessa. Käsihuuhdetta on saatavilla seuran puolesta. Vältetään kasvojen koskettelua.

o Huomioidaan hygieniaohjeet (käsien pesu, yskiminen, niistäminen, omat juomapullot ja pyyhkeet), etäisyydet ja omien välineiden käyttö.

o Toimitaan pääasiassa ulkona / liikuntaleikkikoulu myös Winled Areenalla. Hyödynnetään harjoituspaikkoja monipuolisesti ja jaetaan ryhmät eri paikkoihin kentälle, maastoon ja muihin sopiviin harjoituspaikkoihin. Käytetään omia välineitä pienryhmässä ja ryhmän vaihtuessa huolehditaan välineiden desinfioinnista. Ei käytetä urheilukentän pukutiloja. 

o Harjoitellaan samoissa ryhmissä saman ohjaajan tai valmentajan johdolla. Vältetään lähikontakteja.

o Vanhemmat voivat olla katsomossa harjoituksen aikana, ei kentällä

• Harjoitustoiminta toteutetaan huomioiden 50 henkilön kokoontumisrajoitus.

 

Kannetaan yhteisesti vastuu kaikkien turvallisuudesta

Pidetään huolta yhdessä, että säännöt toteutuvat

Näin taataan toiminnan jatkuvuus ja päästään nauttimaan ohjatusta harjoittelusta.

Toivotamme mukavaa yleisurheilukesää !