|
Kuntourheilujaoston juhlavuosi
Pidimme järjestäytymiskokouksen perjantaina 12. helmikuuta 2010 Kisasuojassa puheenjohtaja Vesa Walamiehen johdolla. Jaostollamme on aihetta juhlaan, sillä Kuntokymppi täyttää elokuussa kunnioitettavat 30 vuotta. Tarkka syntymäpäivä on 4. elokuuta. Juhlistamisen päätimme yhdessä tuumin pitää edellisenä päivänä eli tiistaina 3. elokuuta ja Juhlajuoksun merkeissä. Tilaisuuteen kutsumme jo nyt mukaan koko Saarijärven Pullistuksen johtokunnan toiminnanjohtajaa myöten.
Jaoston jäsenet, Eeva Heinänen ja Arto Hyytiäinen kokoavat mittavista tilastoista ja muistiinpanoista Top 10-listan, mikä tulee ennen juhlapäivää Mannilan kuntoradan ilmoitustaululle ja turvallisesti pleksin alle. Myös eräänalainen julkaisu on harkinnassa, Kuntokympin historiaa, sen toimijoita ja juoksijoita kunnioittaen.
Jaoston toiminnallinen vuosi alkaa jälleen perinteisillä, keväisillä Saarijärven maantiejuoksuilla. Juoksut ovat huhtikuun jokaisena tiistaina: 6.4., 13.4., 20.4. ja 27.4.
Kuntokymppi alkaa Mannilan kuntoradalla tiistaina 11.5. ja loppuu lokakuun pimeydessä 26.10. Kuntokymppiä juoksemme jokaisena tiistaina. Matkoja on valittavana useita: 400 metristä kymmeneen kilometriin.
Kuntoilijoiden Ratakymppi on Saarijärven urheilukentällä 4.6. Cooper-testit ovat samoin Saarijärven urheilukentällä. Testipäivät ovat 18.6. ja 24.9.
Syksyinen Lumperon hölkkä on sunnuntaina 29.8. ja perinteinen Vuodenvaihteen hölkkä 31.12. Kaikki kuntotapahtumat alkavat klo 19.00. Poikkeuksena on syksyinen Lumperon hölkkä, jonka alkamisaika on klo 11.00.
Uudistunut kuntourheilujaosto piti kevätkokoustaan 8. maaliskuuta 2009 Jarmo Salmelan kotona Mannilassa. Jaoston kausi alkaa jälleen huhtikuussa perinteisillä maantiejuoksuilla. Kilpailukeskus on Urheilutalo Kisasuoja. Juoksutapahtuma järjestetään neljä kertaa: 7.4., 14.4., 21.4. ja 28.4. klo 19. Matkat ovat perinteiset neljä ja 8,7 km. Kuntokymppi pyörähtää käyntiin 12.5. klo 19 Mannilan kuntoradalla jatkuen lokakuun loppuun asti. Kiimasen Savu lopetti Ratakympin. Kuntourheilujasto otti järjestämisvastuun ja sai luvan myös nimen käyttöön. Ratakymppi juostaan 5. kesäkuuta klo 20.00 Saarijärven urheilukentällä. Syksyinen Lumperon hölkkä on 30. elokuuta klo 11. Lähtö ja maali ovat Saarijärven urheilukentällä. Cooper-testejä jaosto järjestää kaksi kertaa, 12. kesäkuuta ja 25. syyskuuta klo 19.00. Vuodenvaihteen hölkkä on vuoden viimeisenä päivänä klo 19.00. Liikuntatapahtumia siis riittää meille huhtikuusta aina vuoden loppuun saakka.
|