Saarijärven Pullistuksen kuntourheilujaosto aloitti toimintansa vuoden 1980 paikkeilla. Aluksi puheenjohtajana oli viisi vuotta Antti Liimatainen, jonka jälkeen puheenjohtajana on vuodesta 1985 alkaen ollut Vesa Walamies.
Jaoston toiminnan tyypilliset piirteet ovat pitkäjänteisyys ja hölkkäkeskeisyys. Vuosien mittaan on järjestetty seuraavia tapahtumia, joista melkoinen osa on ohjelmassa edelleenkin:
Kuntokympin juokseminen aloitettiin Mannilan pururadalla elokuussa 1980. Toiminnan käynnisti Pullistuksen yleisurheilujaosto, jolta järjestämisvastuu siirtyi kuntoilijoille 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Kuntokymppiin voi osallistua joka tiistai klo 19 alkaen toukokuun puolivälistä aina lokakuun loppuun saakka. Tapahtuman nimestä huolimatta sen puitteissa on mahdollista harjoitella ja testata kuntoaan matkoilla, mitkä ulottuvat 0,4 km:stä aina 10 km:iin saakka.
Noin 10 viime vuoden aikana hölkkäkausi on käynnistetty maantiejuoksuilla, mitkä alkavat huhtikuun jokaisena tiistaina klo 19.
Vuosina 1984-98 Saarijärven keskusurheilukentällä järjestettiin heinä - ja elokuussa kuntoilijoiden moniottelut eli jokamiehen 10-ottelu ja jokanaisen 7-ottelu. Myös tämä toiminnanmuoto on yleisurheilujaoston aloittama ja sittemmin kuntoilijoiden hoidettavaksi siirtynyt. Syysteemi oli sellainen, että perjantai-iltaisin suoritettiin 2-3 lajia, joista kunkin sai uusia kertaalleen. Säännöt olivat hieman normaaleja sallivammat ja pisteet laskettiin omatekoisten taulukoiden avulla. Jos halua ilmenee, nämä ottelut ovat helposti uudelleen käynnistettävissä.
Perinteeksi on muodostunut myös se, että kesäkuun alkupuolella ja syyskuun lopussa juostaan urheilukentällä cooper-testit. Niitä on tähän mennessä järjestetty jo yli 30 kappaletta, ja osallistujien lukumäärä on enimmillään ollut yli 50.
Lokakuussa kisailtavaa Lumperon Hölkkää jaosto ryhtyi järjestämään 20 vuotta sitten, ja muutamana viime vuonna toimintaohjelmaan on lisätty 31.12. kilpailtava Vuodenvaihteen Hölkkä.
Kuntourheilujaoston tapahtumat ovat joko ilmaisia tai niistä peritään pääasiassa palkintokulut kattavat pienehköt osanottomaksut.
Aikaisemmin jaoston toimesta pidettiin myös kuntoiluaiheisia valitustilaisuuksia, joita kohtaan ei kuitenkaan viime aikoina ole tunnettu erityistä kiinnostusta.
Pullistuksen kuntourheilujaoston keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat lähinnä seuran yleisurheilujaosto sekä Kiimasen Savu r.y. ja Saarijärven kaupungin vapaa-aikatoimi.
Tällä hetkellä jaoston keskeisin tavoite on saada sen toimintaan mukaan uusia voimia. Kaikki jaoston jäsenet samoin kuin olennainen osa sen toimintaan osallistuneista kun ovat jo verrattain ikääntyneitä.
Lisätietoja jaostosta saa lähinnä sen puheenjohtajalta, jonka osoite on Myllytie 7 B 13, 43100 Saarijärvi.
Puhelinnumerot ovat (koti) 014-422227, 0400 246 045 (gsm)
(työ) 020541 4728.
Sähköpostiosoite töihin on: vesa.walamies@nls.fi.